Seuraava aihehan olisi, että tulisiko nuorisotyön siirtyä verkkoon?
Mielestäni verkkotyö on todella tärkeää ja sitä on hyvä olla, mutta olen enemmän lähikontaktin kannalla. Eli siis toimittaisiin ja keskusteltaisiin ihan kasvotusten ei virtuaallisesti. Mutta jos puhun verkkotyön puolesta niin netistä on ehkä helpompi löytää nuoria, kuin nuokkarilta. Kaikki eivät välttämättä halua mennä nuorisotaloille ja joidenkin vanhemmat ei välttämättä laske jos ovat kuulleet "hurjia" juttuja nuokkarilla käyvistä nuorista.
Niimpä näitten vähän ujompien ihmisten on helpompi kohdata aikuinen ja muut nuoret netissä kun nuorisotaloilla. On todella hyvä, että netissä on erillaista nuorille tarkoitettua keskustelu palstoja, joten nuoren on helpompi etsiä se itselleen sopiva juttu seura. Mutta on pakko puuttua siihen yleisempään ongelmaan elikkäs nettiriippuvuuteen, siksi on tärkeää myös pitää huoli että se nettinuorti voi myös ulkomaailmassakin tavata ihmisiä.
Tehtävänä oli vielä kertoa omista vahvuuksista verkkonuorisotyötä ajatellen.
No näin totta puhuen en ole hirveän hyvä missään verkkotyöskentelyssä. Mutta voisin ehkä tehdä töitä jossain keskustelu palstoilla jossa ehkä keskusteltaisiin autoista, muodista, sisustuksesta tai jostain missä pitäisi tuoda vahvasti oma mielipide ilmoille. Tai sitten joku auttava "käsi" esim, terveydenhoitaja tai joku psykologi joka vastaa nuorten kysymyksiin, koska minua kiinnostaa muiden ihmisten asiat ja olen aina halukas auttamaan niin hyvin kuin osaan. Se voisi olla aika kiinnostavaa.
Siinä olisi vielä linkki "Nuoret siirtyvät verkkoon" artikkeliin
https://docs.google.com/viewer?a=v&pid=explorer&chrome=true&srcid=0B83Qc0V37JPKZWI4ZTk0OWMtYWJjZC00NGNjLWEwYmUtOGNmNGE0ZmJjNmVk&hl=fi
![]() |
| Kuva otettu googlen kuvahausta. |

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti