torstai 27. lokakuuta 2011

Sosiaalinen ohjaaminen verkossa.

Sosiaallinen kontakti verkossa onnistuu siten, että otetaan yhteys nuoreen. Nuorisotyöntekijä voi myös heittää ilmaan aihe alueita joten nuoren on helpompi niin sanotusti tarttu aiheeseen. On myös tärkeää, että työntekijä osoittaa kiinnostuksensa ja halun keskustella muiden nuorien kanssa. Nuoren on helpompi osallistua keskusteluun jos hän huomaa aikuisen olevan tosissaan ja jos keskustelu ei ole agressiivista. Pelko nettikiusaamisen kohteeksi joutumisesta tai huijjatuksi tulemisesta vaikeuttaa sosiaalisen kontaktin luomista. Mutta jos verkkotyöntekijä osaa asiansa ja puuttuu häiritsevään käyttäytymiseen ja osaa luoda sopuisan/turvallisen keskustelu paikan on helpompi saada yhteys nuoriin ja heidän todelliseen itseensä myös netissä.

Seuraava aihehan olisi, että tulisiko nuorisotyön siirtyä verkkoon?
Mielestäni verkkotyö on todella tärkeää ja sitä on hyvä olla, mutta olen enemmän lähikontaktin kannalla. Eli siis toimittaisiin ja keskusteltaisiin ihan kasvotusten ei virtuaallisesti. Mutta jos puhun  verkkotyön puolesta niin netistä on ehkä helpompi löytää nuoria, kuin nuokkarilta. Kaikki eivät välttämättä halua mennä nuorisotaloille ja joidenkin vanhemmat ei välttämättä laske jos ovat kuulleet "hurjia" juttuja nuokkarilla käyvistä nuorista.
Niimpä näitten vähän ujompien ihmisten on helpompi kohdata aikuinen ja muut nuoret netissä kun nuorisotaloilla. On todella hyvä, että netissä on erillaista nuorille tarkoitettua keskustelu palstoja, joten nuoren on helpompi etsiä se itselleen sopiva juttu seura. Mutta on pakko puuttua siihen yleisempään ongelmaan elikkäs nettiriippuvuuteen, siksi on tärkeää myös pitää huoli että se nettinuorti voi myös ulkomaailmassakin tavata ihmisiä. 

Tehtävänä oli vielä kertoa omista vahvuuksista verkkonuorisotyötä ajatellen.
No näin totta puhuen en ole hirveän hyvä missään verkkotyöskentelyssä. Mutta voisin ehkä tehdä töitä jossain keskustelu palstoilla jossa ehkä keskusteltaisiin autoista, muodista, sisustuksesta tai jostain missä pitäisi tuoda vahvasti oma mielipide ilmoille. Tai sitten joku auttava "käsi" esim, terveydenhoitaja tai joku psykologi joka vastaa nuorten kysymyksiin, koska minua kiinnostaa muiden ihmisten asiat ja olen aina halukas auttamaan  niin hyvin kuin osaan. Se voisi olla aika kiinnostavaa.

Siinä olisi vielä linkki  "Nuoret siirtyvät verkkoon" artikkeliin
https://docs.google.com/viewer?a=v&pid=explorer&chrome=true&srcid=0B83Qc0V37JPKZWI4ZTk0OWMtYWJjZC00NGNjLWEwYmUtOGNmNGE0ZmJjNmVk&hl=fi

Kuva otettu googlen kuvahausta.


Keskiviikko :))

Heissuli vei!!!
Eilenhän loppu päivästä piti käydä autolla vähän opettelemassa ja joku kaahari meinasi ajaa päälle, mutta onneksi olin valppaana enkä ajanut kolaria ! Kotona minua odotti täydellinen kirje jossa minun hankkimani kirja oli saapunu postiin !!!
- Lauren Conradin Style- Tyylikirja !
Illan juoksu lenkin jälkeen omistauduinkin kokonaan  kirjalle ! 
Kuva on otettu googlen kuvahausta

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Valokuvaustehtävä.

Cosmosta saa paljon hyviä vinkkejä ;)
Minä
iPhone4<3

Intohimo<3

Verkkonuorisotyö

Verkkonuorisotyötä on mahdollista tehdä monessa paikassa mm, facebook, irc-galleria, happo, erillaisissa blogeissa ja monessa muussa paikassa. Haasteena on, kun ei nää eleitä eikä ilmeitä. On myös haastavaa tavoittaa nuoria sieltä missä ne on. Myös nettikiusaaminen rajoittaa osallistumista.